C.I.B, FI, EE MVA Wishbone
"Toto"
19.2.1997-10.5.2011

s. 19.2.1997
rek. FIN16414/97
om. Mervi & Jonna Jakkila
kasv. Tomi Karppinen
Toto KoiraNetissä
kuvagalleria
näyttelyarvosteluja

Toto

Toto oli walesinspringerspanieliuros, joka ilostutti elämäämme yli 14 vuoden ajan. Se omasi iloisen ja touhukkaan luonteen sekä suloisen ulkomuodon. Toto saavutti Kansainvälinen, Suomen ja Viron muotovalion arvot. Näyttelyissä tämän vetreän veteraanimme käytöstä sai ihan viimeiseenkin asti hävetä. Toisinaan Toto saattoi aloittaa kummallisen kiemurtelun seisottaessa tai lauloi ympäri juostessa serenadia kehän reunan nartuille...
Totolta jäi kuusi 18.8.04 syntynyttä jälkeläistä, yksi narttu ja viisi urosta. Näiden äiti on nimeltään Jade (Fin mva Alexway's Ps To Doniol). Myös toisen ja kolmannen polven jälkeläisiä on, Honey yhtenä esimerkkinä. Lisää jälkikasvua oli toiveissa vuonna 2007, mutta parikin astutusta jäi tyhjiksi. Taisi olla meidän Toto jo liian vanhan isäksi ja se kastrattiinkin keväällä 2008.

Toto oli pentueensa viimeinen, ruma ankanpoikanen, ja sen kohtalo olisi ollut lopetus ellei Mervi olisi luvannut myydä sitä. Toto oli tottunut seuraan, sillä sen pentueessa oli 11 pentua, eikä se sopeutunut yhteenkään kodeista joissa se kävi koeajalla. Meillä se oli tyytyväinen, olihan sillä isoisänsä Otto seuranaan. Niinpä äiti osti sen meille.

Toto kuistilla

Toton oli hellyydenkipeä halikoira, joka osasi viestittää rapsutustarpeestaan vieraillekin. Yleenä rauhallinen pappakin innostui aina ulkoillessa. Lisäksi se piti viimeiseen asti kuria nuorisolle. Varsinkin Candyn ja Justuksen äänekäs painiminen vaati jatkuvasti Toton huomion. Toto pysyi perheen uroskoirille ehdottomana herrana talossa ja Justuskin meni vanhuksen edessä nöyrän matalaksi. Nartuille Toto ei kuitenkaan osannut olla yhtä tiukka.

Toto

Koko ikänsä Toto oli ollut hyvin terve eikä lääkärissä käynyt juuri muuten kuin rokotuksilla. Se ei sairastanut ainuttakaan korvatulehdusta, tassuhaavoja tai muitakaan spanieleille tyypillisiä harmeja. Kahdennentoista vuoden tultua täyteen oli havaittavissa hieman lonkkien jäykkyyttä mökkireissujen jälkeen. Kastrauspäätös syntyi eturauhasen liikakasvun myötä ja dementiaan viittaavaa käytöstä huomattiin välillä. Hämäränäkö taisi myös olla heikkenemään päin kun iltalenkit eivät enää entiseen malliin innostaneet. Viimeisinä aikoina myös kuulo heikkeni melko lailla ja oma haukkuääni käheytyi. Kuolinpäiväänsä edeltävän yön Toto oli levoton ja sai aamulla epileptisen kouristuskohtauksen. Vanhalle koiralle ei epilepsia tyhjästä puhkea, joten taustalla luultavasti oli kallonsisäinen verenvuoto tai kasvain. Toto lopetettiin saman päivänä. Tuhka sirotellaan Toton mielipaikkaan mökille.


Fin mva
Casca (A)
Fin mva&jva
Betty's Mail Beretta
(Otto)
Fin mva
Sinsir Hawdd Da
Fin mva
Bettina
Fin mva
Benita
Kans, Fin, N mva
Rocbee Jonathan
Alexandra
Ressurannan Daisy (A) Kans, Fin, N mva
Rocbee Jonathan
Kans, Fin, N mva
Clumbrolds Purpurdöd
Kans, Fin, N mva
Sprightly Ruby Red
That Way Win y Reis Rhwd Brent Rhys
Fin mva
That Way Win Eva