Uutiset 2011

2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010

15.12. Justuksen C.I.B. vahvistettu

Posti toi kotiin mukavan kirjeen ja pian myös putkilon Belgiasta; Justuksen kansainvälisen muotovalion arvo on virallisesti vahvistettu FCI:ssä. Tästä lähtien tittelirivistön kärkeen voi sijoittaa lyhenteen C.I.B. eli ranskaksi Champion International de Beauté!


2-4.12. Helsinki Winner ja Voittaja 2011 -näyttelyt, Helsinki

Taas koettiin yksi ikimuistoinen "Messariviikonloppu" Helsingissä. Tänä vuonna Mervi ja Jonna olivat näyttelyssä töissä, joten kehän laidalla Jenny ja Jutta hoitivat kaiken kehätapahtumiin liittyvän. Tilanne oli kuitenkin siltä osin harvinaislaatuinen, että valokuvausta hoitamaan ja muutoinkin matkaseuraksi kerrankin saatu kennelpoika, nimittäin Jouni ;)
Perjantai-iltana Helsingin seudun kennelpiirin nuorisojaosto järjesti perinteisen kutsukilpailun Junior Handlerin piirinmestareille. Tähän nk. Best of the Best -kilpailuun osallistuu 19 kennelpiirinsä mestaruuden kuluvana vuonna voittanutta nuorta. Jenny oli nyt toista kertaa mukana Lapin kennelpiirin edustajana. Kilpailun tuomariksi oli kutsuttu Juha Palosaari.
Jennyllä oli kilpailukoirana viikonloppua varten Joensuun läheltä Jakokoskelta lainaksi pyydetty englanninspringeriherra Proppen (FI MVA JV-05 Rowntree Jack In The Box). Proppen on nuorena poikana ollut Jonnallakin kilpakoirana Messukeskuksen osarissa ja Jennyllä muutama vuosi sitten Rovaniemen KV-näyttelyn JH-kilpailussa. Kiitos Proppenin lainasta kuulu omistaja Heli Tolvaselle.
Koiran ylimääräisestä energiasta huolimatta, tai juuri siitä johtuen, Jenny pystyi osoittamaan kilpailussa hienoa esittämistaitoa. Palkintona suorituksesta oli koko kisan voitto!

Jenny Best of the Best -kilpailun voittajana
Jenny & Proppen Best of The Best kilpailun voittajina

Majoitus oli hajautettu Mervin ja Jennyn asunnon lisäksi hotelliin, sillä koiriakin oli paljon paikalla; Justus ja Honey menossa näyttelyyn, Santtu ja Candy muutoin vain menossa mukana, sekä JH-koirana Proppen. Perjantain ja lauantain välinen yö olikin levoton, kun Espoon asunnolla Candy aloitti juoksun sekoittaen Justuksen pään ja nukkumisyritykset.
Launatain kaikkien KV näyttelyssä eli Helsinki Winner:ssä ainoa kilpailusuoritus oli edellisen yön valvoneella Justuksella. Handleriksi valittiin hotellissa hieman pidemmillä yöunilla valmistautunut Jenny. Walesituomarina oli suomalainen Eeva Anttinen ja valioluokassa uroksia kilpaili kahdeksan. Justus esiintyi melko pirteästi ja sai arvosanaksi erinomainen, muttei sijoittunut neljän joukkoon.

Sunnuntaina walesikehässä oli meidän osalta enemmänkin säpinää: Justuksen lisäksi osallistui velipoika Rudi sekä meidän oma Honey. Rotuun oli ilmoitettu yli 40 koiraa ja tuomari oli irlantilainen Margaret O'Gorman. Tuomari jakoi systemaattisesti läpi koko rodun vain yhden SA:n luokkaa kohti, paitsi valioluokkiin kummallekin sukupuolelle kaksi. Urosten valioluokassa olikin kova kilpailu 10 osallistujan kesken kärkipaikoista.

Justus VAL eri Messarissa
Justus VAL eri

Justusta esitti Jutta ja Rudia Jenny. Molemmat pojat saivat erinomaisen, mutta Justus karsiutui sijoituksilta. Rudi sen sijaan teki hurjan tempun voittamalla luokan. Pian voitto toistui parhaan uroksen valinnassa ja lisäksi tuli Rudin ensimmäinen suomalainen Cacib-ruusuke hienon Voittaja-11 -tittelin kera! Myöhemmin Rudi oli VSP.
Honey esiintyi tällä kertaa avoimessa luokassa hihnan päässä Jenny. Liikkuminen oli jälleen reipasta ja saikin arvostelussa kehuja. Tuloksena erinomainen ja luokan toinen sija, ei kuitenkaan SA:ta. Tyttösellä oli kyllä lantio jumissa parin viikon kaupunkiasumisen seurauksena. Honey nimittäin vetää hihnassa, eikä Espoossa ole juurikaan ollut muita kuin hihnalenkkejä tarjota viime aikoina. Toivottavasti paluu Rovaniemen maalaismaisemiin helpottaa tilannetta, vaikka kelit ovatkin ikävän liukkaat.

Honey AVO eri2 Messarissa
Honey AVO eri/2.


Iltapäivällä koittivat ehkä viikonlopun jännittävimmät hetket Junior Handlerien Suomen mestaruuksia ratkottaessa. Ensimmäistä kertaa meidän perheellä oli kisassa edustaja Jennyn lunastettua osarivoiton kesällä Rovaniemellä. Kilpailuun oli jälleen kutsuttu kaikki 20 osakilpailuvoittajaa ja jännitys oli suuri sekä kehässä että areenan katsomossa. Finaalin tuomarina oli ruotsalainen entinen JH-kilpailija ja laijssa Ruotsin mestaruuden aikoinaan voittanut Camilla Tell-Collinge.
Aikaa kahdenkymmen kilpailijan järjestykseen laittamiseen oli valitettavasti edellisvuosia vähemmän, joten tuomari joutui tyytymään yksittäin juoksutettuihin edes-takaisin ja kolmio -liikkeisiin. Lisäksi toki arvosteltiin seisottamiset ja ryhmässä liikkuminen. Tuomari oli selvästi osaava ja olisi varmasti saanut taitavista handlereista enemmän eroja esille, jos olisi ehtinyt teettää enemmän kuvioita tai vaihdattaa koiria osallistujien kesken. Ensimmäisessä vaiheessa karsittiin väki puoliksi ja jatkoon jäi 10 kilpailijaa. Tämän jälkeen taas puolitus, jolloin sijoittujat olivat selvillä. Jenny selvisi molemmista pudotuksista jatkoon!
Tämän jälkeen tuomari sijoitti kilpailijat viidennestä kolmanteen, minkä jälkeen Jenny seisotti Porppenia yhä rivissä rinnallaan silkkiterrieriä esittänyt Susanna Gourine. Jäljellä oli siis enää kärkikaksikko. Tässä vaiheessa koirien vaihto olisi ollut hyvin toivottavaa, mutta aikaraja painoi päälle. Voitto ratkesi yksinkertaisesti seisomisen ja yhdessä ympäri juoksemisen perusteella. Punainen voittajan ruusuke ojennettiin Susannalle, ja Jenny sai hienon sinisen ruusukkeen kakkossijan merkiksi. SM-hopea on kuitenkin mielettömän hieno saavutus kovatasoisessa kilpailussa.

Jenny SM-hopeaa
Jenny ja Proppen SM-2
Palkinnoksi menestymisestään Jenny saa osallistumisoikeuden Suomen edustajana vuoden 2012 Euroopan Voittaja -näyttelyn JuniorHandler -finaaliin, eli Euroopan mestaruusmittelöihin.

Jenny SM-hopeaa
Jenny ja Proppen SM-2

Näyttelyviikonlopusta on koottu oma kuvagalleria yhteiskuvia-sivulle.


19-20.10. Jyväskylä KV

Jyväskylässä järjestettiin kaksi kansainvälistä näyttelyä samana viikonloppuna. Meidän porukalla osallistuttiin lauantain näyttelyyn. Koirista oli mukana Justus ja Honey. Lisäksi Jenny kilpaili Junior Handlerissa. Ihmisistä paikalla oli Jennyn ohella Jutta ja Mervi. Kimppakyydeillä kuljettiin niin etelästä kuin pohjoisestakin. Jennyn ja Mervin seurana oli Malla Justuksen Rudi-veljen kanssa. Jutan mukana kulkivat Henna sekä Peppi-bordercollie, joka osallistui sunnuntain näyttelyyn.
Serbialainen Ivan Vasiljevic arvosteli 25 ilmoitettua walesinspringeria. Justuksen esiintyminen ei ollut parasta mahdollista: Se vikisi ja veti samassa luokassa Rudia esittäneen Mervin, myöhemmin Jennyn perään. Lisäksi Justuksen ravista puuttui rentous osittain viime aikoina vaivanneiden selän lihaskireyksien vuoksi. Laatuarvostelussa tuli erinomainen, mutta nyt oli tyytyminen neljänteen sijaan valioluokan viidestä osallistujasta. SA:ta ei sinne asti pudonnut. Rudi sen sijaan pärjäsi hienosti ollen valioluokan toinen SA:lla ja lopulta PU2 kera vara-cacibin.
Honey osallitui käyttöluokkaan ja sai erinomaisen. Luokkavoittokin tuli toisen nartun saatua alemman arvosanan, mutta SA:ta ei tyttöselle tippunut. Päivää piristi juuri welshikehien alkaessa päätökseen saadun JH-kilpailun tulokset. Jenny kilpaili englanninspringerspanieli Terrylla sijoittuen ikäryhmässä kolmanneksi 49:stä kilpailijasta! JH-tuomarina oli ruotsalainen Fredrik Nilsson.

Justus VAL eri/4
Justus VAL eri4

Honey KÄY eri/1
Honey KÄY eri1

Jenny & Terry JH3
Jenny & Terry JH3, kuva: Hilde

Näyttelypäivän jälkeen Honey vaihtoi seuruetta matkatakseen Espooseen Messukeskuksen näyttelyviikonloppua odottelemaan. Jutta, Henna, Justus ja Peppi viettivät yönsä syrjäseudulla mukavassa mökkiseurueessa. Seuraavana päivänä Peppi aloitti virallisen näyttelyuransa junioriluokassa EH:lla mukavan arvostelun kera. Esiintyminen neidillä oli jo mallikasta.


29.10. Seinäjoki KV

Kahden kuukauden näyttelytauko katkesi Seinäjoen kansainväliseen näyttelyyn. Jutta ja Justus lähtivät aamulla Oulusta junalla kohti Etelä-Pohjanmaata. Näyttelypaikalla oltiin kerrankin hyvissä ajoin ja samalla ehti seuraamaan tuttujen kehäsuorituksia. Hienosti meni erityisesti nuorella englanninspringeri Tonnilla (Grouseseeker's Frosty King), joka nappasi komean PU4-sijoituksen suuresta joukosta kera varasertin!
Welshejä oli ilmoitettu kaikkiaan 31 kappaletta. Tuomarina oli norjalainen Christian Geelmuyden. Kehäolosuhteissa oli toivomisen varaa, sillä liukkaalla betonilattialla oli vain hyvin kapeat matot neliön muodossa ja nämäkin rullaantuivat ikävän kuhmuraisiksi. Spanielit kuitenkin ravasivat parhaansa mukaan. Justus osallistui valioluokkaan, jossa sijoitukseksi tuli 2. ja lisäksi SA. Paras uros -luokassa Justus nostettiin jo toiseksi, mutta viimeisten juoksutusten jälkeen avoimen luokan koira kiilasi edelle. Näin ollen siis tyydyttiin kolmanteen sijaan, mikä toki sekin on vallan mainio sijoitus suuressa näyttelyssä!
Lopuksi otettiin vielä poseerauskuvat kauniissa syysvalaistuksessa. Paluumatka sujui autoillen Rovaniemelle matkanneiden Janikan, cairnterriereiden ja lasten kanssa. Justuksen arvostelu löytyy tutusta paikasta.

Justus PU3 Seinäjoella
Justus PU3 Seinäjoella


22.10. Spanieliliiton pääerikoisnäyttely, Hyvinkää

Springerspanielit ry:n virallistettua muutama vuosi sitten asemansa rotujärjestönä, eivät sprinkut ole enää osallistuneet Spanieliliiton erikoisnäyttelyihin. Siksipä meidän koirat eivät esiintyneet näyttelykehässä. Jenny sen sijaan kilpaili Junior Handlerissa cockerspanielin kanssa. Kilpailussa oli yhteensä 19 osallistujaa, joista 11 vanhemmassa ikäryhmässä. Tuomarina toimi Pirjo Peltonen. Jennyn kilpailu sujui muutoin hyvin, mutta jonon ensimmäisenä oltuaan hän ei huomannut nostaa koiraansa pöydälle yksittäisarvostelua varten. Tästä kömmähdyksestä huolimatta pari sijoittui hienosti kolmanneksi.


19.10. Pentu-uutisia

Justuksen ensimmäiset jälkeläiset syntyivät lokakuisena aamuna. Pentueeseen kuuluu neljä poikaa ja yksi tytär. Pentujen emä on Benchmark Unwedd Mam, kutsumanimeltään Misa. Kasvattaja on Anett Korpi, kennel Bencmark.

Justuksen jälkikasvua


24-25.9. Metsästystä

Justus kävi Jounin kanssa metsällä ensimmäistä kertaa tälle syksylle. Ranuan metsissä on tänä vuonna pitkästä aikaa myös maalintuja, joten ylösajoja tuli toista kymmentä. Justuksella vaikuttaisi lopulta sittenkin olevan taipumuksia käyttöpuolelle. Haku oli toiminut mallikkaasti sopivan etäisyyden päässä tehokkaasti haravoiden. Koirasta oli helposti ollut luettavissa lähestyvä ylösajo. Harmillisesti linnut olivat nousseet vaikeasti puiden takaa tai muutoin tiheässä metsikössä, jolloin pudotuksissa ei ollut onnistuttu. Noutotyöskentelyn toimivuus jäi siis vielä testaamatta.
Vaihtelun vuoksi Justus oli nostanut myös yhden jäniksen. Muutoin tottelevaisesti käyttäytynyt koira unohti tällöin tyystin korvansa ja ajoi pupua muutaman minuutin, ennen kuin malttoi palata asiaan. Matkalle oli sattunut myös karhun ulostekasa, mikä oli villinnyt Justuksen haistelemaan ilmaa myös puita vasten. Toivottavasti jätöksen jättäjä oli jo hyvän matkan päässä.


11.9 Porvoo KR

Jenny osallistui Porvoon kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Junior Handler -kilpailuun Candyn kanssa. Kilpailun tuomarina toimi Vesa Lehtonen. Kilpailijoita oli mukavan paljon; yksin vanhemmassa ikäryhmässä 30 osallistujaa. Kisa sujui ilman kummempia kommelluksia, mutta menestystä ei kuitenkaan tullut.


3.9. Rovaniemi ryhmänäyttely

Justus ja Honey osallistuivat Rovaniemen ryhmänäyttelyyn 12 walesin joukossa. Handlereina toimivat Jutta ja Jonna. Tuomarina oli Suomen ainoa walesien kasvattaja-tuomari Marjo Jaakkola. Tulokset olivat seuraavat:
Justus VAL eri1 SA PU2
Honey KÄY eri1
Arvostelut: Justus & Honey.

Justus
Justus PU2
Hoeny
Honey
Honey

3-4.9. Vantaa KR

Samana viikonloppuna Jenny osallistui Vantaalla kaikkien rotujen näyttelyssä molempina päivinä Junior handler -kilpailuun. Launataina kilpailukoirana oli englanninspringerspanieli Pamela. Kilpailijoita oli yhteensä 28, joista 16 vanhemmassa ikäryhmässä. Tuomarina toimi kokenut koiranesittäjä Riina Niemi. Jenny ja Pamela sijoittuivat kilpailussa hienosti toisiksi!
Sunnuntaina kilpakoirana oli Rudi-walesi ja ilmoittautuneiden kilpakumppaneiden määrä oli kasvanut ikäryhmässä kahteenkymmeneen ja yhteensä 37 junnuun. Tuomarina oli itsekin aikanaan JH:ssa kilpaillut Jenni Rajala. Kilpailu sujui tosi hyvin ja vaihtokoiraakin pääsi esittämään. Tuloksena sunnuntainakin toinen sija!


28.8. Tromssa KV, Norja

Jutta ja Jouni pitivät pienoisloman pohjoisessa Suomessa ja Norjassa koirien kanssa. Matkaan sisälyi myös käynti Tromssan kansainvälisessä näyttelyssä. Näyttelypäivän sää oli kurjan sateinen muutoin aurinkoisen viikonlopun päätteeksi. Lisäksi ainakin walesikehä oli kolme tuntia aikataulusta jäljessä! Waleseja oli vain kaksi, Justuksen lisäksi toinen avoimen luokan uros. Justus oli norjalaisen tuomarin Anne Livo Buvikin mieleen. Tuloksena oli hieno AVO eri1 SA PU1 sert cacib ROP. Tämän myötä Justus ansaitsi Norjan muotovalion arvon. Cacib oli viimeinen C.I.B -titteliin vaadittava ja nyt Justukselle voi anoa myös Pohjoismaiden muotovalion arvon.
Ryhmäkehiin ei jääty pitkän kotimatkan vuoksi. Arvostelu löytyy tutusta paikastaan. Alla pari kuvaa myös matkan varrelta.

Pojat tunturissa
Justus & Santtu tunturissa
Jutta ja koirat
Jutta ja koirat
Justus ROP Tromssa
Justus ROP ja uusi C.I.B.


Elokuun kuulumisia

Kesän jälkeen perheemme arkeen tuli suuria muutoksia. Mervi aloitti työt Suomen Kennelliitossa järjestätoiminnan osastopäällikkönä. Tämän myötä Mervi ja Jenny muuttivat Espooseen. Samalla Jenny aloitti lukion. Koirista Espooseen lähti Candy. Jutta palasi Rovaniemellä vietetyn kesän jälkeen Ouluun, jossa on myös tapahtunut muutto. Justus ja Santtukin ovat siis totutelleet uuteen kotiin. Jonna jäi toistaiseksi pitäään miehitystä Rovaniemellä. Myös Honey asuu edelleen sijoituskodissaa Rovaniemellä.
Justus kävi elokuun puolivälissä Etelä-Suomessa astutusmatkalla. Puolisona Benchmark Unwedd Mam eli Misa. Mahdolliset pennut syntyvät lokakuun lopussa kennel Bencmarkiin.
Nettisivujen päivitykset laahaavat hieman jäljessä tietokoneongelmien vuoksi.


30-31.7. Bremenin KV ja KR näyttelyt, Saksa

Jenny ja Honey kävivät näyttelymatkalla Saksan Bremenissä. Reissuun toki sisältyi lomailuakin ja seurueeseen kuului myös Jennyn ystävä Kaisa, sekä Justuksen velipoika Rudi omistajineen. Viikonloppuna oli kaksi näyttelyä; lauantaina kansainvälinen ja sunnuntaina kansallinen kaikkien rotujen näyttely. Viikonlopun menestys oli varsin huikea. Jenny esitti molemmat koirat kummassakin näyttelyssä ja osallistui Rudin kanssa Junior Handleriin. Kaisa puolestaan kisasi JH:ssa Honeyn kanssa.
Tuloksiin:
Honey lauantaina PN2, vara-CACIB ja vara-SERT, sunnuntaina PN1 SERT VSP!
Rudi lauantaina PU1 SERT CACIB ROP ->C.I.B., sunnuntaina PU1 SERT ROP RYP-1 Jenny lauantaina JH-3 ja sunnuntaina JH-4

Rudi ROP ja Honey VSP
Rudi ROP ja Honey VSP

Rudi RYP-1
Rudi ryhmävoittajana

Jenny ja Rudi JH3 ja JH4 Kaisa ja Honey JH:ssa
tyttöjen JH-tyylinäytteet


30.7. Taipumuskoe Rovaniemi

Justus osallistui taipumuskokeeseen kolmatta kertaa. Tähän kokeeseen ohjaaja vaihtui Jonnaksi, joka on vastikään palannut Rovaniemelle vietettyään 10 kuukautta Washington D.C:ssa. Koemaasto sijaitsi Rovaniemen Olkkajärvellä ja tuomarina Justusksen ryhmälle toimi Elina Jalni.
Tällä kertaa Justus läpäisi kokeen, vaikkakin hakuosuus taisi mennä rimaa hipoen. Vastikään MH-kuvauksessa näyttäytynyt laukauksista hermostuminen oli vähällä aiheuttaa liian suppean hakukuvion. Viime aikoina kotitreeneissä vakiintunut iloinen hakutyöskentely ei kunnolla lähtenyt käyntiin Justuksen odottaessa koko ajan tulevaa laukausta. Edellisille koirakoille ammutut laukaukset olivat jo aiheuttaneet korostunutta ympäristön tarkkailua. Hakuosuus kuitenkin hyväksytysti läpi. Jäljestys sujui helposti ja Justus nuoli löytämänsä kanin. Untiin lähtöä tuli hieman mietittyä, kun parasta pulahtamispaikkaa ei heti löytynyt jyrkältä rantapenkereeltä. Nouto kuitenkin moitteeton. Tottelevaisuus ja sosiaalinen käyttäytyminen tulivat myös hyväksytyiksi. Tämän myötä Justus ansaitsi SPA1 -tuloksen ja valmistui siten Suomen ja Ruotsin muotovalioksi! Alla arvostelu.

SOSIAALINEN KÄYTTÄYTYMINEN
Justus on rauhallinen uros, joka suhtautuu ystävällisesti toisiin koiriin ja ihmisiin välinpitämättömästi, ehkäpä mielistelevästi. Hyväksytty
HAKU JA LAUKAUS
Verkkaista ravaten ja käynnillä etenevää maavainuista supeahkoa hakua tehden pidemmän piston silloin tällöin. Laukausta säpsähtää ja haku muuttuu hetkeksi ohjaajan ympärillä kulkemiseksi piristyen kuitenkin riittäväksi. Tulee kutsuttaessa luokse ja antaa kytkeä. Hyväksytty
JÄLJESTYS
Ensimmäinen osuus tarkkaa jäljen päällä sopivasti etenevää maavainuista jäljestystä. Kulmalla pieni tarkistuslenkki, josta vastatuuleen ilmavainulla kaadolle, joka kiinnosti. Hyväksytty
VESITYÖ
Hetken harkinnan jälkeen kehotuksesta veteen ja tuo pukin rannalle. Hyväksytty
TOTTELEVAISUUS
Hienoa tottelevaisuutta. Hyväksytty
YHTEISTYÖ JA YLEISVAIKUTELMA
Mukava pari, joka pelaa hyvin yhteen.
KOKONAISARVOSTELU
Hyväksytty


23-24.7. Tornio KV

Torniossa järjestettiin muutaman taukovuoden jälkeen kansainvälinen näyttely. Meiltä oli ilmoitettu Santtu, Justus ja Honey. Santtu jätettiin lauataina kotiin, sillä se oli jo päässyt turkistaan. Puudelimme on kesän mittaan jumiutunut lihaksistoltaan usein, ja luultavasti liikkuminen näyttelykehässä olisi vähintäänkin nihkeää. Jutta toimi molempina päivinä kehäsihteerinä, joten walesien esittely jäi Jennyn harteille.
Walesinspringereitä oli ilmoitettu 19 kappaletta Jukka Kuusiston avosteltavaksi. Justus ilmeisesti oli tuomarin makuun, sillä tulos oli paras mahdollinen: AVO eri1 SA PU1 CACIB ja ROP! Honeylla meni myös mukavasti kun käyttöluokasta tuli erinomainen, luokkavoitto ja SA. PN-sijoille asti se ei tällä kertaa yltänyt. Jäimme myös ryhmäkehiin, mutta sieltä ei lisämenestystä tullut.
Arvosteluihin: Justus, Honey.
Justus ROP Torniossa
Justus ROP ja CACIB


22.7. Justuksen MH-luonnekuvaus ja Santun viimeinen leijonaleikkaus

Justus osallistui Mervin kanssa Springerspanielit ry:n kesäleirille ja siellä MH-luonnekuvaukseen. Kuvauksen tuomareina toimivat Carina Timberg ja Mikael Laine. MH:ssahan koiraa testataan hieman samaan tapaan kuin perinteisemmässä luonnetestissä. MH:ssa koiran reaktioita ei kuitenkaan pisteytetä, vaan ainoastaan kirjataan ylös reaktion voimakkuus välillä 1-5. Kukin rotujärjestö voi tahollaan määritellä millainen kunkin rodun ihanneprofiili MH:ssa voisi olla. Perinteinen luonnetesti puolestaan pisteyttää koiran painottaen palveluskoirille toivottavia ominaisuuksia. Justuksen suorittaman kuvauksen sisältöön pääset Justuksen omalta sivulta löytyvästä linkistä. Alla kuva Justuksesta suorittamassa osuutta nimeltä yllätys.
Justus ja yllättäen esiin vedetty haalari

Santtu on nyt siirtynyt eläkkeelle näyttelykehistä. Asian sinetiksi siltä leikattiin näyttelyturkki pois. Alla kuva Santusta viimeisessä leijonaleikkauksessa. Uutta kampausta esitellään kuvina myöhemmin.
Santtu hiukan ennen turkin poistoa


17.7. Piteå KV, Ruotsi

Justus jatkoi Jutan kanssa näyttelyviikonloppuaan Oulun jälkeen vielä Ruotsin Piitimessä, jossa järjestettiin kansainvälinen näyttely. Päivä oli aurinkoinen ja helteinen, mutta edellisen päivän vesisateeseen verrattuna paljon parempi koiranäyttelylle.
Ulkomaan cacib lipsahti jälleen nenän edestä, kun irlantilaistuomari Colette Muldoon jätti Justuksen toiseksi 7 erinomaiseksi arvostelemansa uroksen avoimessa luokassa. SA jaettiin kärkikaksikolle, joten Justus pääsi parhaan uroksen valintaan. AVO-urokset sijoittuivat valioluokan edelle, joten Justuksen kokonaistulos oli AVO eri/2 SA, PU2, vara-sert ja vara-cacib. Huomiota herätti se, ettei tuomari lainkaan juoksuttanut koiria kilpailuluokissa. Avoimen luokan seitsemän erin saanuttakin hän laittoi suoraan rivistä järjestykseen. Myöskään PU- ja PN-luokissa ei liikkeillä kilpailtu.
Arvostelu
Justus PU2 Piteåssa
Justus PU2 Piteå KV


16.7. Oulu KV

Justus ja Honey osallistuivat Oulun kansainväliseen näyttelyyn lauantaina. Walesinspringerspanieleita oli ilmoitettu 24 kappaletta ja tuomarina toimi espanjalainen Javier Sanchez. Sää oli tänä vuonna epäsuosiollinen aamun tihkusateen vaihtuessa kunnon pisarointiin juuri walesikehän alkaessa. Raviradan hiekkapohja oli pian täynnä kuraisia lammikoita. Tämän vuoksi emme vaivautuneet ottamaan koirista kuvia kehän jälkeen, melko rapaisia ja vähemmän kauniita kun olivat!
Tulokset olivat kuitenkin mukavia; Justus voitti viiden uroksen avoimen luokan ja sai SA:n. Parhaan uroksen valinnassa sijoitus oli kolmas kahden valioluokan koiran kiilattua edelle. Voittaja ja myöhemmin ROP oli Justuksen isä Santeri. Honey puolestaan esiintyi narttujen käyttöluokssa yksin ja sai hienosti sekä kaksi punaista että halutun vaaleanpunaisen nauhan. Parhaan nartun valinnassa Honey pääsi sijoituksille asti ensimmäistä kertaa suuressa näyttelyssä. PN4 oli sijoitus ja lisäksi tuli vaaleansininen ruusuke varasertin merkiksi.
Arvosteluihin: Justus, Honey.


25-26.6. Rovaniemi KV, Juhannusnäyttely

Perheessämme juhannus oli täynnä toimintaa. Tänäkin vuonna kaikki talkoilivat näyttelyssä. Lisäksi koirat olivat näytilla ja Jenny kilpaili Junior Handlerissa. Launataina Jutta oli keätoimitsijana, joten Jenny esitti 3 koiraa. Ensimmäisenä kehässä oli australianterrieri Vikke, jolla edellisestä näyttelykäynnistä oli jo lähes vuosi. Tulos oli mukavasti AVO eri/3. SA jäi hieman odotetustikin saamatta lyhyen rungon vuoksi.
Walesinspringereitä oli ilmoitettu 19 ja tuomarina toimi George Schogol Georgiasta. Justuksella meni hienosti ja tuloksena oli AVO eri/1 SA, PU1, Cacib ja VSP. Honeyn tulos jäi tällä kertaa vaatimattomammaksi: KÄY eh. Arvostelut löytyvät tutuilta paikoiltaan.
Jenny osallistui myös JH-kilpailuun Justuksen kanssa. Koiran kärsivällisyys ei tuntunut enää riittävän, joten kisa meni pilalle vikinän ja muun kiukuttelun vuoksi.
Justus VSP Rovaniemiellä
ROP Trés Allantes Blanc & VSP Twitters Blush Damask

Sunnuntaina kehässä oli veteraanipoikamme Santtu. Tuomarina oli Markku Kipinä, joka on arvostellut Santun myös toissakesänä hienolla PU2 -tuloksella. Nyt juhannuksena Santtu oli hieman jumissa ja kun siihen yhdistettiin tavanomainen esiintymisen nihkeys, ei SA:ta tällä kertaa myönnetty. VET eri/1 riitti kuitenkin ROP-veteraanin titteliin. Iso kehä jätettiin tällä kertaa väliin. Arvostelu
Santtu Rovaniemen KV:ssa
Santtu ROP-vet

Päivän supermenestyjä oli Jenny, joka kisasi JH:ssa tiibetinspanieli Pyryn kanssa. Ensin käytiin Lapin kennelipiirin mestaruuskilpailu, jossa kaksikko otti kultaa jo toistamiseen! Seuraavaksi vuorossa oli Suomen mestaruus -osakilpailu, tutummin SM-osari. Ikäryhmät yhteen laskettuna osallistujia oli 27. Jenny ja Pyry valittiin ensin pudotusten ja koiran vaihtojen kautta 14-17 -vuotiaiden ikäryhmän voittajiksi. Isossa kehässä käytiin kilpailu nuorempien sarjan voittajaa vastaan. Tässäkin vaihdettiin koiria, jolloin Jenny sai hihnan päähän australianpaimenkoiran. Vaihto sujui hyvin ja pian tuomari Pauliina Stöckel ojensi Jennylle voittajan punaisen ruusukkeen! Tämä merkitsee kutsua SM-finaaliin Messukeskuksen näyttelyssä, mikä on jokaisen suomalaisen JH-harrastajan tavoitteena vuosittain.
Jenny ja Pyry päivän parhaat
Jenny & Pyry piirinmestareina ja SM-osakilpailuvoittajina


22.6. Santun syntymäpäivä

Santtu täytti pyöreät 10 vuotta. Merkkipäivänä puudeliamme muistettiin hieronnalla ja normaalia suuremmalla aterialla. Pallon heittely jäi tänä vuonna väliin kaatosateen takia. Ruoka oli varmasti mieluinen lahja, sillä Santeri on ollut laihdutuskuurilla jo pitkään. Alla pari päivää myöhemmin otettu kuva kymppivuotiaasta.
Santtu 10 vuotta
10-vuotias Santtu


18.6. Gällivare KV, Ruotsi

Justus osallistui Jällivaaran kansainväliseen koiranäyttelyyn Pohjois-Ruotsissa. Esittäjänä oli Jutta ja matka taittui mukavasti kimppakyydilla Marjaanan ja Janikan sekä englanninspringereiden Kasperin ja Ninnin kanssa. Tuomarina oli bulgarialainen Antoan Hlebarov. Welshejä oli ilmoitettu 14 kappaletta ja peräti viisi oli suomalaisia koiria. Justuksen kanssa avoimessa luokassa oli 3 urosta ja kaikki saivat erinomaisen. Justus valittiin kolmikosta voittajaksi ja se sai CK:n eli paikallisen SA:n ja siten oikeuden osallistua parhaan uroksen valintaan. PU-kilpailussa voiton vei ennestään tuttu suomalainen valiouros, joten Justus sai tällä kertaa tyytyä Ruotsin vara-sertiin sekä vara-cacibiin. Voittanut uros Rocbee Quintus oli myöhemmin myös hienosti ROP. Kokonaisuudessa Justukselle hieno PU2 -tulos ja ruotsalaiskoirat jäivät jo toistamiseen taakse.
Arvostelu oli todella hieno lukuun ottamatta mainintaa "straight upperline". Tämä kuitenkin saattaa mennä tuomarin kielitaidon piikkiin, sillä samanlainen maininta oli toisen suomalaiskoiran arvostelussa kehun yhteydessä, ja tällä koiralla on mitä mallikkain S-selkälinja. Justus sai myös maininnan "täydellinen temperamentti" esiinnyttyään iloisen vauhdikkaasti viileässä kesäpäivässä. Arvostelu kokonaisuudessaan täällä.

Justus Jällivaarassa
Justus PU2 v-sert v-cacib Gällivare KV

Mainitaan vielä että Kasper sai näytteystä vara-cacibin, joka tulee muuttumaan cacibiksi oikeuttaen Kasperin CIB-titteliin.


15.6. Epävirallinen tottelevaisuuskoe, Rovaniemi

Jutta ja Justus palasivat tokoilun pariin Rovaniemen käyttökoirien järjestämässä Iipan cup -osakilpailussa. Koe meni paremmin kuin edellisen kesän koitokset, mutta parantamisen varaa jäi vielä. Varsinkin liikkeille lähdössä kontakti katoaa hetkeksi ja Justus jää hetkeksi turhan taakse. Seuraavassa pisteytykset ja ohjaajan kommentit:
Luoksepäästävyys: 10 -nätisti istui sivulla ja heilutti tuomarille häntää
Paikalla makaaminen: 0 -puoli minuuttia jaksoi, sitten tuli vauhdikkaasti luokse ja sivulle perusasentoon
Seuraaminen kytkettynä: 8 -liikkeelle lähdöt ja täyskäännös väljähköt
Seuraaminen taluttimetta: 7,5 -sama kuin edellinen, lisäksi meinasi kerran pudota matkasta
Maahanmeno liikkeestä: 8 -alun seuraaminen väljä, pieni hidastus ohjaajalta käskyn jälkeen
Luoksetulo: 8,5 -perusasentoa joutui hieman korjaamaan, muutoin hyvä ja vauhdikas
Seisominen liikkeestä: 7,5 -väljä seuraaminen, tassutteli reilun metrin ennen kuin pysähtyi
Estehyppy: 8 -hyvä hyppy, ohjaaja varmisti ja antoi sanallisen käskyn lisäksi pienen käsimerkin
Kokonaisvaikutus: 8 -iloisempaa ja vauhdikkaampaa voisi olla, katsekontaksti pysyvyyttä treenattava
Yhteispisteet: 136,5/200, oikeuttaisi 3. palkintoon


5.6. Springerspanieleiden erikoisnäyttely, Karkku

Kävimme ensimmäistä kertaa Karkussa rotuyhdityksemme erikoisnäyttelyssä. Pitkällä ajomatkalla Rovaniemeltä olivat mukana Jutta, Mervi, Justus ja Honey sekä Honeyn sisko Lilli emäntänsä Annen kanssa. Näyttelypäivä oli sunnuntai ja edeltävän yön vietimme näyttelypaikan yhteydessä mökkimajoituksessa. Samassa mökissä yöpyi myös Justuksen Rudi-veli emäntänsä ja isäntänsä kanssa.
Näyttelyyn osallistui yli 80 walesia. Tuomarina toimi brittiläinen Brian Foster. Justus pärjäsi hyvin 10 uroksen avoimessa luokassa. Se sai erinomaisen ja sijoittui luokassaan toiseksi. Justus sai myös niukasti jaossa olleen SA:n sekä kutsun osallistua lisäkilpailuna järjestettyihin parhaan pään ja parhaan liikkeen valintaan. PU-luokkaan pääsi ainoastaan 9 koiraa, mutta Justus ei ollut 4 sijoittuneen joukossa. Arvostelu
Honey osallistui käyttöluokkaan, jossa oli myös hyvä määrä kilpailijoita. Laatuarvostelussa punainen nauha tuli, eli erinomainen oli Honey-tyttökin. Luokassa sijoitus oli hienosti kolmas, joskaan SA:ta ei jaettu kuin ensimmäiselle. Arvostelu.
Seurueemme kaksi muutakin edustajaa ylsivät luokkasijoituksille; Rudi KÄY eri/2 ja Lilli AVO eri/4. Tämä nelikko esitettiin myös kasvattajaluokassa. Twitters-ryhmä oli kilvassa kolmas, mutta jäi epätasaisuuden vuoksi ilman kunniapalkintoa.

Justus Karkussa
Justus hampaiden tarkastuksessa

Honey Karkussa
Honey kehässä


14.5. Överkalix kaikkien rotujen näyttely

Jutta ja Justus piipahtivat Ruotsin puolella Överkalixissa näyttelyssä. Ajomatkaa oulusta oli reilut 3 tuntia suuntaansa. Kaikkien rotujen näyttely järjestettiin pienessä Ylikainuun kunnassa ja puitteet olivat reilun tuhannen koiran näyttelyyn varsin mainiot, sillä käytössä oli urheilukenttä ja sää tuulisen aurinkoinen. Walesisnspringereitä oli ilmoitettu norjalaisen Per Iversenin arvosteltavaksi 13. Justus oli kyseisellä tuomarilla käynytkin 9 kuukauden iässä Messukeskuksessa. Näyttelypaikalla oli rento tunnelma ja Justuksen esiintyminen oli iskussaan. Urosten avoimessa luokassa oli 4 koiraa ja serti olikin jo varma Justuksen voittaessa tämän luokan erinomaisella ja SA:lla. Jun ja nuo -luokissa SA:ta ei ollut jaettu ja uroksissa oli jäljellä enää yksi valio. Parhaan uroksen valinnassa tuomari sijoitti valiouroksen vasta Justuksen taakse toiseksi, joten Justus oli hienosti PU1 ja sai Ruotsin sertin! Tällä sertillä Justus valmistuisi taippareiden myötä myös Ruotsin näyttelyvalioksi.
Nartuista yhdellekään ei annettu SA:ta vaikka pari erinomaista jaettiinkin. Niinpä Justus pääsi suoriltaan pokkaamaan ROP-ruusukkeen. Ryhmäkilpailuja odoteltiin kuusi tuntia, mutta tälla kertaa palkintopottia ei enää isossa kehässä kasvatettu. Arvostelu on jälleen täällä.
Justus Överkalixissa
Justus ROP ja Ruotsin serti


10.5. Rakas Toto on poissa

Surullinen päivä koitti tiistaina äitienpäiväviikonlopun jälkeen. Toto oli edeltävänä yönä ollut levoton ja kuljeskellut horjahdellen seiniä myöten. Aamuyöllä Mervi sai sen kuitenkin nukkumaan kipulääkkeen ja jatkuvan rauhoittelun avulla. Aamulla ihmisten valmistellessa kouluun ja töihin lähtöä sai Toto epileptisen kouristuskohtauksen. Useamman minuutin kouristelun jälkeen Toto lastattiin vielä sekavana autoon ja suunnattiin päivystävälle eläinlääkärille. Toto oli pelokas ja levoton, joten eläinlääkäri joutui antamaan hieman rauhoittavaa lääkettä tutkimisen mahdollistamiseksi. Tutkimuksissa selvisi, että toisesta silmästä oli mennyt näkö. Eläinlääkäi epäili näin myöhäisellä iällä ilmenneen ensimmäinen epileptisen kohtauksen johtuneen kallon sisäisestä prosessista, kuten kasvaimesta tai aivoverenkiertohäiriöstä. Kohtauksia tulisi todennäköisesti lisää, joten Mervi teki samantien päätökseen nukuttaa Toto ikiuneen.

Vanhan koiran kanssa lähtöön oli toki valmistauduttu, mutta hetken viimein koittaessa suru on yhtä suuri. Toton elämä oli kuitenkin loppuun asti laadukasta, eikä se ehtinyt olla sairas kuin muutamia tunteja. Toto saapui perheeseemme äitienpäivänä 1997 ja ilahdutti meitä olemassaolollaan siis 14 äitienpäivän ajan. Jatkossakin sillä on erityinen paikka kaikkien perheenjäsentemme sydämessä.
Muistoissamme Toto
Toto 19.2.1997-10.5.2011


8.5. Tampere KV

Tampereen suuri inttinäyttely oli tänä vuonna siirretty äitienpäiväviikonloppuun. Ajoitus olikin karsinut osallistujamäärän lähes puoleen viime vuosista, kun kahtena päivän nähtiin "vain" reilut 4000 koiraa. Me yhdistimme näyttelykäynnin Taekwon-Do -harjoitteluun viettäen koko viikonlopun Tampereella. Kokoonpano oli Jutta, Jouni sekä Justus ja Santtu. Justus osallistui sunnuntaina näyttelyyn Juha Kareksen toimiessa welshituomarina. Avoimessa luokassa oli paikalla 5 urosta, joista kolmelle jaettiin laatuarvostelussa erinomainen. Justus jäi tässä porukassa hännille lyhyen etuaskeleen vuoksi ja vain ensimmäiselle jaettiin SA. Kokonaistulos olis siis AVO eri/3 kera mukavan arvostelun.
Tässä vielä pari äitienpäivän aurinkoisessa säässä otettua kuvaa.
Justus Tampereella
Justus Tampereella

Justus Tampereella


23.4. Tervola ryhmänäyttely osa5, osa6 & 8

Honey osallistui Jennyn esittämänä Tervolassa järjestettyyn ryhmänäyttelyyn. Nuortenluokassa esiintynyt Honey ole ainoa walesinspringeri ja korjasikin koko palkintopöydän. Harto Stockmarin arvion perusteella tyttönen oli hienosti NUO eri/1, SA, PN1 ja ROP. Samalla meriitteihin kirjattiin ensimmäinen serti! Arvosteluun pääset tästä.
Honey ROP Tervolassa
Honey ROP ja serti


22.3. Honeyn terveystuloksia

Kennelliiton eläinlääkärien lausunnot Honeyn lonkka- ja kyynärkuvista tulivat. Tyttösen tulokset ovat parhaat mahdolliset, eli lonkat astetta A/A ja kyynärät 0/0! Tulokset löytyvät jo myös KoiraNetistä.


6.3. Vierailu Roopen luona

Toto kävi pitkästä aikaa moikkaamassa lähistöllä asuvaa nuoruuden kaveriaan Roopea. Roope on viralliselta nimeltään FI MVA Jauntylord ja se on viimeisimmästä Mervin kasvattamasta welshipentueesta. Tuo pentue syntyi kesäkuussa 1996, eli Roopella on ikää lähes 15 vuotta. Kuulohan on mennyt jo vuosia sitten mutta into narttukoiria kohtaan ei ole laantunut. Tästä Toto sai kokea osansa, sillä Roope ei tuntunut ymmärtävän ettei kastrattu uros ole sama asia kuin narttu. Toton pitikin käyttää kovia otteita Roopen innokkuuden taltuttamiseen, kuten kuvasta näkyy.

Roope lähes 15-v
Fi mva Jauntylord lähes 15-vuotiaana

Toto ja Roope
Toto pistää Roopea aisoihin


4.3. Candyn syntymäpäivä

Candy pääsi täyttämään 4 vuotta ihan huomaamatta. Jenny oli lähdössä hiihtolomareissulle Jonnan luo Washingtoniin, joten Candy-tyttösen syntymäpäivä taisi reissuhässäkässä unohtua. Onneksi koirat eivät seuraa kalenteria, joten erityishuomio maistuu minä päivänä tahansa.
Candy


27.2. Justuksen syntymäpäivä

Justus täytti jo 3 vuotta. Alkaa olla walesilaisenkin aikuisikä ovella. Syntymäpäivää vietettiin Portimossa ja päivän kohokohta oli raskas kahlausreissu lumisessa metsässä. Justuksen lisäksi Santtu ja Vikke osallistuivat tarpomiseen. Lämpötila oli lähellä nollaa, joten lenkin päätteeksi irroteltiin lumipalloja karstan avulla kaikista kolmesta koirasta.

Justus 3 vuotta
3-vuotias Justus

Justus 3 vuotta


26.2. Tornio ryhmänäyttely osa5, osa6 & 8

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna piipahdettiin Tornion näyttelyssä Justuksen kanssa. Honey oli myös ilmoitettu, mutta tuomarinvaihdoksen vuoksi osallistuminen peruttiin. Kyytiongelmiakin Honeylla olisi ollut. Tuomasi oli vaihtunut Markku Santamäestä Hans Lehtiseen, ja paikalla oli hieman toista kymmentaä walesia. Odotusten mukaisesti "mettämiesten" järjestämästä näyttelystä löytyi yhtä sun toista viilattavaa. Esimerkiksi rokotuksia ei tarkastettu ja luettelo oli varsin puutteellinen monen koiran tietojen kohdalta. Onneksi arvostelu sujui suurimmaksi osaksi sääntöjen mukaan.
Justuksen tulos oli täysin sama kuin viime näyttelyssäkin: AVO eri/1 SA ja paras uros 2. Liike oli tuomarin mielestä turhan tehotonta sipsutusta, mutta seisoessa Justus ilmeisesti miellytti silmää. Arvostelun voi lukea täältä.
Justus Torniossa
Justus PU2


19.2. Toto täytti 14 vuotta

Vanha herramme Toto täytti helmikuisena pakkaspäivänä kunnioitettavat 14 vuotta. Vielä jaksaa veteraanimme porskuttaa, vaikka takajalkojen voimat ovatkin heikenneet niin, että esimerkiksi autoon hyppäämiseen Toto tarvitsee apua. Ulkoilu on silti edelleen mukavaa ja syöminen päivän kohokohta. Pehmolelut ja puruluut ovat tärkeää ajanvietettä runsaan kainalossa köllöttelyn lisäksi.
toto 14 vuotta
14-vuotias Toto

Mainitaan sivumennen, että Toton juhlapäivänä Justus palkittiin Lapin spanielikerhon Lillin malja -kiertopalkinnolla, joka myönnetään pistelaskun perusteella vuoden aikana näyttelyissä parhaiten menestyneelle kerhon jäsenen omistamalle spanielille.


29.1. Raahe ryhmänäyttely osa5, osa6 & 8

Jutta ja Justus kävivät pyörähtämässä Raahen ryhmänäyttelyssä. Walesinspringerien tuomariksi oli kutsuttu Elena Ruskovaara ja koiria oli ilmoitettu peräti 27. Tähänkin pieneen näyttelyyn saatiin siis aikaiseksi kunnon kilpailut ainakin tämän rodun osalta. Näyttely järjestettiin liikuntahallissa, mutta pystykorvat arvosteltiin ulkona. Justus ei ollut näyttelypaikalla ihan normaali iloinen itsensä, vaan siihen oli hieman vaikea saada kunnon kontaktia. Onneksi näyttelyjutut ovat sille sen verran rutiinia, ettei outo mielentila näkynyt tuomarille saakka. Liikkeistä tosin puuttui paras potku.
Justus oli tällä kertaa tuomarille mieleen ja sai avoimessa luokassa erinomaisen, voitti luokan ja sai SA:n. Parhaan uroksen tittelistä kamppaili 6 SA:lla palkittua koiraa, ja kisassa Justus ylsi toiseksi. Voittajaksi valittiin junioriluokan uros ja valioluokan kaksi parasta veivät loput sijoitukset. Justuksen arvostelun voit lukea tästä.

Justus Raahen PU-2
Justus PU-2 Raahessa


8-9.1. Kajaani KV

Mervi ja Jutta viettivät kaksi päivää Kajaanissa perinteisesti kansainvälisen Tamminäyttelyn merkeissä. Tällä kertaa viikonlopuksi sattui mukavat pikkupakkaset, joten pallohalli ei ollut yhtä kylmä kuin parina edellisvuonna.
Justus oli kehässä lauantaina 33 walesinspringerin seurassa. Tuomarina toimi kotimainen all-rounder Harry Tast. Uudistetut näyttelysäännöt toivat tällä kertaa nopeutta hehän kulkuun, kun erittäin hyvällä palkittuja koiria ei sijoiteta kilpailuluokassa ja PU/PN-kisoihin osallistutaan vain erinomaisen lisäksi saadulla SA:lla (sertin arvoinen). Justus sai urosten avoimessa luokassa eh:n monen muun uroksen tavoin. Moitetta tuli korkeudesta sekä etu- ja takaliikkeistä. Koko arvostelu täältä.
Kaikkiaan koko rodussa SA jaettiin 4 urokselle ja 4 nartulle. Pelkän erin sai lisäksi muutama koira. Jutta esitti yhtä näistä harvoista sertin arvoisista viedessään kehään Trés Allantes Brunetten eli Ronjan, joka oli toisessa näyttelyssään AVO eri1 SA PN4 kera vara-sertin ja vara-cacibin.
Justus AVOeh
Justus

Sunnuntaina vuorossa oli pitkästä aikaa Santtu. Keskareita oli ilmoitettu värikategoriaan 15. Santtu on ollut näyttelytauolla ja jatkaa sitä tämän jälkeen todennäköisesti kesään saakka. Nyt poikettiin kehässä mielenkiintoisen kotimaisen kasvattajatuomarin vuoksi. Kaikki villakoirat arvosteli Eija Halonen, joka on valinnut Santun junioriluokasta ROPiksi huhtikuussa 2002. Nyt siis mentiin uteliaisuudesta kokeilemaan onko koira tai tuomarin maku muuttunut vajaassa 9 vuodessa ja kuinka paljon.
Santtu oli käynyt trimmaajalla hakemassa uutta mallia ja oli siten hyvin edustavassa kunnossa, mutta näyttelyhomma ei edelleenkään innostanut. Kehässä liikkuminen oli tavanomaisen laiskaa jolkottelua, vaikka häntä välillä heiluikin makupalaa tavoitellessa. Innottomuuden tuomari huomioi myös arvostelussa. Tulos oli tällä kertaa ihan mukavasti VET eri1 SA PU4 ja ROP-veteraani. Tuomari tosin kävi PU-kehän lopussa sanomassa, että Santtu olisi todennäköisesti voittanut jos esiintyisi reippaammin. Kuulemma se oli uroksista virheettömin, mutta tarvitsisi pari astetta lisää säpäkkyyttä. Emme jääneet ryhmäkilpailuihin, sillä Santtua tarvittiin toisaalla...
Perinteinen näyttelykuva unohtui ottaa ennen päätukan kotikuntoon laittamista, joten tällä kertaa on vuorossa erilainen poseeraus.
Santtu VET eri1 SA PU4 ROP-vet
Santtu